IHMISET

Matleena

Tervehdys! Nimeni on Matleena, mutta rakkaat työkaverini ovat ristineet minut Matukaksi.

Olen leikkimielinen ja meluisa, mutta pohjimmiltani kuitenkin aika nössö. Saatan uhota vaikka mitä, mutta tosiasiassa en edes uskalla roikkua pääalaspäin tai kiivetä tikapuita.

Herkkää puoltani kuvaa esimerkiksi se, että tallottuani lapsena vahingossa muurahaisia järjestin niille hyvitykseksi hienot hautajaiset. Lauloin niissä virsiä ja itkin. Nykyään lempilauluni ei ole Ystävä sä lapsien, vaan Mr. Presidentin Coco Jamboo. Sen soidessa aivoissani tapahtuu jonkinlainen häiriö ja minun on pakko tanssia hölmön näköisesti. Ystäväni saavat usein muutenkin hävetä minua tanssilattioilla, jostain syystä he eivät osaa arvostaa itse keksimääni käärmetanssia.

Olen asunut koko ikäni Helsingissä ja nautin siitä, että kaupungissa kaikki on lähellä. Heikkouteni on laiskuus, mutta puolustuksekseni voin kertoa, että kotona telkkaria katsellessani pyörittelen samalla kimaltelevaa hulahulavannettani. Liikunta voi olla ihan hauskaa, jos saa katsoa samalla Salkkareita.

JUONTAJAT

tracker